vain yksi on tarpeen

Keskiviikkona Tuuli lähti agricola-messuun, mutta minua haukotutti. Pölyiset kirjat olivat liian paljon kesken, eikä ollut messufiilis, kiitosfiilis, ylistysfiilis. Ei ollut yhteysfiilis. Tuuli lähti messuun ja minä makasin sängyllä.

"mä oon ihan tosi huono kristitty!", totesin itselleni puoliääneen. Olisin jatkanut vielä muistamalla, etten ole avannut Raamattua kovin usein tässä, olen päättänyt, etten mene perjantaina nuorteniltaan, en palvele Jeesusta ollenkaan, en osaa rukoilla, en ymmärrä ehtoollisen merkitystä, en tiennyt keväällä, mitä * tarkoittaa messukaavassa. Ylipäätään, huono kristitty. Joinain päivinä rukous päättyy sellaiseen toteamukseen.

Keskiviikkona havahduin järjettömyyteeni heti sanottuani sen ääneen. Miksi sinne messuun olisi pitänyt mennä? Katselemaan kaunista alttaritaulua, itkemään filosofian tenttikirjapaniikkia, kaipaamaan kotiinko? Kertomaan Jumalalle ja muille colakävijöille, että olen hyvä kristitty, siksi kai ainakin osittain. Liian paljon juuri siksi. Liian paljon ihmisille jotain osoittaakseni, se ei kannata. Jeesus nimenomaan toteaa: tekopyhät ovat jo palkkansa saaneet.

Jostain syystä meillä on halu suorittaa kaikkialla ja kaikkea itsellemme, Jumalalle ja ihmisille näyttääksemme. Luullaksemme olevamme parempia.

Ei Jumala tarvitse meiltä mitään messukäyntejä, ei sitä, että osaisimme luetella ulkoa profeetat, nimeäisimme lapsemme heidän mukaansa. Emme me sellaista tee Jumalaa varten. (Luulen, että aika monesti tiedostamattamme haluamme muille kertoa, kuinka hyviä olemme, tässäkin) Messuun lähteminen silloin, kun ei oikeasti jaksa eikä kiinnosta, ei ole välttämättä hirmu hyödyllistä. "Silloin, kun on facebook-olo, on parempi olla facebookissa kuin pakottautua lukemaan Raaattua", opetti eräs pappi meitä isoskoulutuksessa.

Messuun lähteminen, käsien ristiminen, Jumalan sana ja ehtoollinen ovat pyhiä ja tärkeitä. Välttämättömiä uskossa kasvamiseksi, ainakin minulle.

Aina ei kuitenkaan tarvitse jaksaa tai haluta. Miksi pitäisi olla superkristitty, kun tiedän, että armo riittää, risti riittää, Jeesus riittää. Minä en ikinä. Siksi uskosta on turha tehdä suorittamista tai pakottamista.

Luuk.10:38-42
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."

Herran vastaus on hieno. Yksi ehdoton lempiraamatunkohtani muistuttaa minua siitä, mikä on tarpeen.