maailman kautta kuljemme laulain

Ensimmäisen adventtisunnuntain ilosanoma:

Luuk. 19: 28-40

Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.” Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle. Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

  - Siunattu hän, kuningas,

  joka tulee Herran nimessä!

  Taivaassa rauha,

  kunnia korkeuksissa!

Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Ensimmäisenä adventtina alkaa uusi kirkkovuosi, saamme yhä uudelleen odottaa, ottaa Jeesuksen luoksemme, avata sydämemme aivan auki. Saamme riemuita parhaasta ja opetuslasten tavoin ylistää Herran suuruutta. Fariseuksia opetuslasten sanat inhottivat, ja he pyysivät Jeesusta hiljentämään iloitsevan joukon. Jeesus kuitenkin vastaa, että jos opetuslapset eivät ylistäisi, kivet huutaisivat heidän sijastaan. Eivätkä opetuslapset voi olla huutamatta.

Mekään emme voi lakata ylistämästä Jumalan suuruutta ja kunniaa, kiittämästä hänen armoaan ja rakkauttaan ja iloitsemasta  hänen pojastaan. Ajattelen, ettei kristitty voi olla vaiti. Helposti meistä tulee itsellemme fariseuksia, jotka kieltävät sen (ja vähintäänkin julkisen) riemun, helposti haluamme piiloutua väkijoukkoon. Mutta minusta tässä on kyse jostakin niin suuresta, ettei sellaisesta voi noin vaieta. 

Eikä se ylistys ehdottomasti tarkoita hoosiannan huutamista, ei virsimaratonia koulun käytävällä, ei välttämättä käsien nostamista, eikä mitään sellaista pakkoa, miltä ei tunnu. Voimme ylistää Jumalaa rakkaudessa, sanoissa ja teoissa. Voimme laulaa, kirjoittaa, tanssia, maalata, leipoa, koodata, halata, elää Jeesukselle. Tehdä sen niin kuin Herralle. 

Tänäkin adventtina on hyvä päivä soittaa sydämessä hoosiannaa, hyräillä ylistystä Jeesukselle, tervehtiä ja liittyä kokonaisesti opetuslasten joukkoon. Liittyä pyhään rakkauteen ja valtakuntaan. Kulkea laulaen halki maailman.

-Emilia